Eläinlasten talvi

Tämä talvi oli poikkeuksellinen, niin kovien pakkasten, kun lumen paljouden puolesta. Myös eläimet yllättivät meidät synnyttämällä pienokaisensa pahimpien pakkasten aikaan. Ehkä ne olivat saaneet tarpeekseen pitkästä talvesta ja päättivät vauhdittaa kevään tuloa ja piristää meitä lapsillaan.

Ensimmäisenä syntyi pieni kili, jonka emä valitettavasti menehtyi synnytyksessä. Tämä pikku kili pääsi ihmisten hoiviin ja pääsi asustamaan ihan oikeaan ihmistaloon, jossa sitä pystyttiin hoitamaan ja valvomaan jatkuvasti. Koirammekin osallistuivat sen hoitoon. Pian tämän kilin jälkeen tuli kaksi kiliä lisää ja muutaman päivän päästä vielä yksi kili. Nämä synnytykset sujuivat mallikkaasti, kuten myös pikku karitsan, joka tosin löytyi keskeltä pihaa. Se vietiin talliin lämmittelemään ja pian se olikin enonsa lämpimän villan seassa. Nämä kaikki saivat emonsa hellää hoitoa ja kasvoivat nopeasti. Pian tulikin aika laajentaa reviiriä ja ne pääsivät tutustumaan tallin käytävään, ensin varovasti ja sitten ne jo kisailivat kilpaa siinä. Säiden lämmettyä hieman pääsi tämä katras ulkoilemaan ihan ulos asti. Jälleen ne laajensivat varovasti ympäristöään, mutta pian ne jo kilvoittelivat siitä, kuka kiipeää korkeimmalle suuren lumivuoren huipulle. Voimiaan on hurjan hauska mitata keskinäisissä puskemisleikeissä. Mikäli maltat pysyä paikallasi nämä pikkuiset kilpailevat siitä, kuka saa loikkia sylissäsi. Pieni orpo kili pääsi voimistuttuaan tutustumaan muuhun laumaan. Aluksi se aristeli isompia lajitovereitaan, sillä eihän se ollut päässyt niitä aikaisemmin näkemään, mutta pian sekin harjoitteli puskemista muiden kilien kanssa. Toisinaan se sai tarpeekseen lajitovereistaan ja lähti seuraamaan päättäväisesti Happy ja Fjonkka koiria, sillä ne olivat sille tutumpia. Toistaiseksi se viettää vielä yönsä ihmisten parissa, kunnes se kasvaa tarpeeksi isoksi pärjätäkseen vahtimatta muiden kanssa.

Karitsa on näistä kaikkein rohkein, se tutusti Pusu-possuumme sen nukkuessa. Karitsa hyppeli sen päällä ja veti korvasta. Kun väsymys iski, meni se Jaakko-kukon kanssa nukkumaan samaan koriin.

Kanimme ovat saaneet poikasia, niitä on kaksi eri pentuetta ja ne ovat mitä suloisempia, niitä pääsee silittelemään, mikäli pyydät henkilökunnalta lupaa siihen. Nämäkin pikkuiset kisailevat keskenään ja kisailevat keskenään, siitä kuka loikkaa pisimmälle tai korkeammalle. Toisinaan ne myös kisaavat samasta porkkanapalasta juosten kilpaa ympäri häkkiä. Väsyessään ne käpertyvät samaan kasaan nukkumaan, jolloin ne ovat yhtä suurta karvapalloa.

Zoma kissa sai pennut vähän aikaa sitten, ne ovat vielä ihan pieniä ja niiden silmät ovat vasta aukeamassa. Pennut nukkuvat, syövät ja kasvavat vielä. Pain nekin aloittavat ympäristön tutkimisen ja keskinäisen kisailun. Niihinkin pääsee tutustumaan henkilökunnan kanssa, kunhan ne vielä kasvavat muutaman viikon.

Kannattaa tulla tutustumaan eläinlapsiin pian, sillä ne kasvavat kovaa vauhtia koko ajan.

Pikku kilit.

                                                                    

Pikku kilit leikkimässä.

”Nam! Onkohan tämä syötävää?”
Pusu ja karitsa



Väsymys iski, Jaakon vieressä on hyvä
nukkua.




Ensimmäinen kani pentue, korvat sentään

erottaa.





Toinen kani pentue, silmien avaus vaiheessa.

Hiukan vanhempana. (Toisesta
pentueesta lapsi ja äiti.)

Neljä pientä kissanpentua.

Aktian tarina

Aktia tuli toisessa satsissa minipossuja Suomeen 14 vuotta sitten. Se oli Ruotsista saatujen tietojen mukaan maailman ihanin, kesyin ja kiltein possu. Aktia oli ollut syntymästään saakka mukana Minisirkuksessa, joten se oli kuulemma ihmisrakas tapaus. Niinpä Aktia sitten saapui tilallemme ja se oli kauhistunein possu, mitä ikinä on nähty. Tullessaan karanteenista se pelkäsi kuollakseen aikuisia ihmisiä, lapset sentään vielä menettelivät. Todennäköisesti aikuiset olivat heitelleet sitä, kenties jopa ampuneet tykinkuulana, tehneet taikatemppuja: sahaten sitä kahta, laittaneet hattuun vetääkseen sen sitten ulos sieltä ja ties mitä muuta. Aikuiset olivat pelottavia, eikä mikään ihme.

Aktia sai nimensä pankin mukaan ja teki jonkun verran säästöpossu kiertueita, mutta se ei koskaan erityisemmin pitänyt siitä, joten siitä luovuttiin.

Vuoden päivät se sai asua tilan omistajan kotona, olihan siihen aikaan tapana ottaa minipossuja kerrostaloonkin. Kaikki halusivat oman possun sohvalleen. Pitihän sitä saada kokemusta sian kanssa asumisesta! Aktia oli sisäsiisti, ja se makasi mielellään takan edessä. Rehndahlissa syntyikin pari pahnuetta, jotka myytiin kotipossuiksi.

Lopulta kuitenkin todettiin, että possu on aina possu. Niinpä Aktia siirrettiin kodin ulkopuolella olevaan mökkiin Alma minipossun seuraksi, kun sen kaveri jouduttiin poistamaan luonnevian takia. Aktia viihtyi heti paremmin lajitoverin kyljessä! Tämä täytyi itse todeta, eikä sen koommin kotipossuja myyty enää kenellekään.

Aktia oli aina hyvin hiljainen. Se sieti lapsia, mutta aikuisista se ei pitänyt. Se oli täysin huumorintajuton, ja itsepäisin otus mitä Rehndahlissa koskaan on ollut. Aktia oli siisteyden perikuva, kun Alma taas jätti jälkeensä pelkkää sotkua. Aktia siivosi ja järjesti paikat urhoollisesti kuntoon kerta toisensa jälkeen.

Eläinpihaa laajennettiin ja tarkoituksena oli siirtää possut alas laaksoon. Almalle tämä järjestely sopi hyvin, kunhan ruokakuppi siirtyi mukana, mutta Aktia oli asiasta täysin toista mieltä. Se ei kerta kaikkiaan suostunut siirtymään, ei hyvällä eikä pahalla. Aktia pisti hanttiin kaikin keinoin, se rimpuili ja karkasi. Sika on kuin liukas saippuanpala niin halutessaan, ne painavat noin 50kg, eikä niistä saa minkään laista otetta. Aktia oli todellakin päättänyt olla muuttamatta minnekään ja sitten tuli rankkasade, joka kesti läpi yön. Aktia makasi päättäväisesti mökin entisellä paikalla koko yön, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen. Seuraavana päivänä siirtoa yritettiin jälleen tuloksetta.  Lopulta oli keksittävä jokin muu ratkaisu tilanteeseen, sillä eihän possua voi ulkona pitää. Lopulta Aktia suostui kompromissiin ja muutti Alman kanssa talliin. Aktia huokaisi helpotuksesta ja nukkui kaksi vuorokautta putkeen.

Possupariskunta kävi reissunpäällä omin nokkinensa. Naapurissa oli ihania omenapuita, joiden satoa oli totta kai päästävä maistamaan. Naapuri soitti ja ruvettiin huutelemaan possuja kotiin päin. Ne tulivatkin juoksujalkaa kiltisti kotiin, josta ne palkittiin herkuilla. Possut ovat maailman omahyväisimpiä ja aika fiksujakin eläimiä. Niinpä ne keksivätkin nopeasti, että ensin mennään herkuttelemaan omenoilla, jonka jälkeen kipitetään kiltisti kotiin hakemaan lisää herkkuja. Tätä rutiinia oli pakko muuttaa. Possujen ikäväksi yllätykseksi, omistaja meni hakemaan niitä itse raipan ja kamalan huudon saattelemana, kun ne taas karkasivat. Sen koommin ne eivät enää poistuneet pihasta.

Aktia menetti pitkäaikaisen rouvansa Alman nelisen vuotta sitten.  Mietittiin, että sehän kuolee ikävään, mutta Aktia huokaisikin helpotuksesta. Se sai pitää paikat haluamassaan järjestyksessä ja petinsä juuri niin siistinä kun halusi.

Näin jatkui muutaman vuoden. Sitten se alkoi näyttää väsyneeltä. Silloin tuli Pusu, maailman ihanin possuneiti, josta lopulta kasvoi vajaa 400-kilonen uhkea lady. Aktia ihastui Pusuun heti, se oli siistein ja ihanin possukaveri mitä toivoa saattoi. Pusu totteli kiltisti Aktiaa, kun Aktia komensi sitä puremalla sen nilkkoja. Pusulla oli myös ihanan lämmin kainalo, johon saattoi käpertyä nukkumaan. Se oli possun onnea, tämä onni jatkui kolmisen vuotta.

Aktia nukkui pois 19.12.2010. Pusun sinnikkäistä herätys yrityksistä huolimatta se ei enää herännyt. Aktia oli päässyt possujen taivaaseen, pitkän rikkaan elämän päätteeksi. Aktia hurmasi monet suurella persoonallaan ja jäämme kaikki kaipaamaan sitä.

Minipossuja on nykyään vaikeaa hankkia Suomesta. Ihmisille valkeni että nämä minipossut kasvavat lähes aina melkein 60-kiloisiksi möhkäleiksi. Eikä niiden kantaminen kerrostaloasuntoon ole mitään ihan helppoa. Minipossutkin saattavat aiheuttaa allergiaa, vaikka välillä muuta väitetään. Nämä ihanat persoonalliset eläimet kuuluvat maaseudulle, eivätkä kotisohvalle. Onnellisimmillaan ne ovat lajitovereidensa seurassa, nauttien lajiomaisesta käyttäytymisestä tonkien, nukkuen ja syöden.

Muussan tarina

Muussa oli ensimmäinen lahja uuden kotieläinpihan perustamisen kunniaksi (silloin vielä Rauhanlaakso, nykyinen Rehndahl), omistajan läheiseltä ystävältä. Sillä pitäähän jokaisella eläinpihalla yksi lehmä olla.

Tässä on Muussan tarina:

Nuoruutensa se sai elää villinä ja vapaana hevosten kanssa, aina parivuotiaaksi. Muussa keksi laajentaa reviiriään naapurin kukkapenkille reilun kilometrin päähän, jossa oli kiva märehtiä herkullisia kukkia. Lehmän nähdessään järkyttynyt naapuri harkitsi jo valkotakkisten soittamista paikalle. Mutta asiaa hetken pohdittuaan kahvikupposen ääressä ja silmiään hierottuaan totesi, että taitaa siellä pihalla oikeasti lehmä olla. Jos se vaikka olisi naapurilta karannut? Niinhän se tietenkin oli. Muussa teki tästä itselleen rutiinin ja poikkesi naapurilla kyläilemässä aika ajoin. Tätä se saikin harrastaa jonkun aikaa. Kun Muussa oli kadonnut, tiedettiin jo soittaa naapurille, josko olisi lehmää näkynyt? Tähän mennessä naapuri tunsi Muussan ja sen rutiinit ja sanoikin, että eiköhän se puolen tunnin päästä jolkuttele jo kotiin ja näin tapahtui.

Ongelmaksi nämä karkaamiset muodostuivat, kun vierailijat halusivat tervehtiä Muussaa ja oli tiedossa, ettei tämä neito ole tulossa kotiin vielä pariin tuntiin. Silloin sitä piti lähteä hakemaan. Mutta eipä se niin helpolla löytynytkään. Sitä etsittiin joka paikasta, sitä huudeltiin kotiin, mutta mistään sitä ei vain löytynyt. Alettiin jo epäillä, että joku on varastanut sen ja laittanut lihoiksi autonperään. Eihän iso lehmä voi noin vain kadota? Epätoivoiset etsijät palasivat kotiin ja mietittiin, että pitäisi varmaan poliiseille ilmoitella tilanteesta. Mutta kuinka ollakaan, Muussapa oli makaamassa omistajan kotirappusilla, kuin taivaasta pudonneena ja sieltä kuului kyllästynyt: ”Mmmmööö, Missä olet ollut?” Näin se pääsi onnellisesti kotiin, mutta siihen reissuun loppuivat Muussan seikkailut vapaana.

Täytyihän lehmälle toki keksiä muuta tekemistä, ja näin Muussa sai keskittyä ponina olemiseen. Se oli mukana estetunneilla ja kärryajeluja se rakasti yli kaiken. Maatilapuodillakin käytiin monet kerrat ostoksilla ja siinä oli Hilantiellä ihmisillä ihmettelemistä, kun oli niin erikoinen kulkuneuvo liikenteessä.

Kerran eräs heppatytöistämme oli kouluttamassa Muussaa ja sotkeutui jotenkin naruihin, sillä seurauksella että kaatui ja solisluu pamahti poikki. Siinä olikin Jorvissa selittämistä, miten haaveri oli sattunut lehmän kanssa temmeltäessä ja taisi siinä olla naurussa pidättelemistä.

Naamiaisissa Muussa oli ehdoton suosikki, se oli Lucia-neitona, joulupukkina tai ihan vain tätinä ja aina se oli kaikista valovoimaisin.

Muussa eli nuoruutensa hevosten ja aasien kanssa, luuli olevansa itsekin sellainen. Sitten tuli mahdollisuus saada Skottilaisia ylämaan nuorikoita lainaksi. Ajateltiin, että ehkä Muussa sittenkin halusi olla lehmä. Niinpä nämä pojat tulivat ja olivat tilallamme vuoden päivät. Muussa hyväksyi nämä uudet tulokkaat, mutta pojat viihtyivät paremmin keskenään ja jättivät sen yksin kotiin, tehdessään kahdestaan karkumatkoja. Muussan suosikki ajanviete oli edelleenkin tyttöjen ja ponien kanssa seurustelu, ja niinpä pojat saivat lähteä takaisin synnyinseuduilleen.  Niistä Muussa ei saanut kaveria. Seuraavaksi ajateltiin, josko skottilainen neiti olisi parempi vaihtoehto. Niin tuli Fanny, vasikka jonka Muussa otti heti hoiviinsa. Sellaista rakkautta ja hoivaamista kukaan ei voinut tajuta. Muussa oli maailman onnellisin, se oli saanut ”oman” vasikan hoidettavakseen. Tästä alkoi niiden 11-vuotinen yhteinen taival. Suhde oli hyvässä tasapainossa, Muussa oli antava osapuoli ja Fanny otti täydestä sydämestä rakkautta vastaan. Vielä viimekesänä nämä neidit päättivät vielä kerran olla villejä ja vapaita, tehden pienen karkumatkan yhdessä, tällä kertaa tosin oman pihan alueella.

Eläinlääkäriltä kyseltiin, mitkä ovat lehmän vanhuuden merkkejä, johon eläinlääkäri sanoi, että ”Täytyy kyllä Intiaan soittaa”. Sen koommin ei eläinlääkärin kanssa tarvinnut asioida. Muussa alkoi kuitenkin olla jo vanha ja olisi täyttänyt 16-vuotta keväällä. Se on kunnioitettava ikä lehmälle!

Muussa siis siirtyi vihreimmille laitumille 13.1.2011 rakkaidensa ympäröimänä. Myös Fanny oli eronhetkellä tiiviisti paikalla, hyvästellen äitipuolensa pienellä ”Mmmööö” äännähdyksellä. Se on niitä harvoja kertoja jolloin Fanny on sanonut mitään. Kaikkina näinä vuosina Muussa oli se joka piti meteliä ja huolehti, että ruokaa ja vettä on tarpeeksi.

Kevään tullessa Rehndahlissa katsotaan saadaanko Fannylle uusi kaveri ja millainen siitä tulee, sillä kaksin aina kaunihimpi.

Persoonallinen Muussa oli rakastettu persoona ja säilyy meidän sydämissämme ja muistoissamme.

Uuden vuoden aikoihin myös tilamme vanha minipossu Aktia nukkui pois ja sen tarina kerrotaan piakkoin.



Muussa nuorena, villinä ja vapaana.



Muussa hevosystävänsä kanssa.

Muussa viime kesänä.

Muussa vauhdissa viime kesänä.

Muussa ja Fanny viime kesänä.

Muussa ja Fanny joulukuussa 2010.

Chalin joulukiertue

Joulukiertue alkoi Porvoosta huonekaluliike Alm:sta. Sää oli hiukan sateinen, mutta Chali ilahdutti tempuillaan ihmisiä, jotka tulivat sitä katsomaan. Chalin mielestä vieressä oleva keksipöytä oli tuotu sitä varten paikalle, mutta hoitajat eivät olleet asiasta ihan samaa mieltä. Onneksi liikkeen mukava henkilökunta oli muistanut Chalia isolla kasalla porkkanoita, joita se popsikin suurella ruokahalulla.

Olimme jakamassa joulumieltä Kirkkonummen Prismassa, tämä tavoite taisi onnistua ainakin ihmisten ilmeistä päätellen. Aiheutimme hiukan ruuhkaa, kun ihmiset pysähtyivät tervehtimään pikku tonttuamme. Chali sai runsaasti silityksiä, rapsutuksia ja taisi se saada vähän ylimääräisiä herkkuja ystäviltään ja toki porkkanoita oli runsaasti mukana. Chalia eivät haitanneet edes ilmapallot, joita poksahti muutama ihan vieressä.

Seuraavaksi suuntasimme Suomenojaan Hevosmeri nimisen kaupan 1-vuotis syntymäpäiville. Sieltä Chali sai muistoksi hevosille tarkoitetun tonttulakin, niin että tonttuilu onnistuu jatkossa paremmin. Kaukaisimmat ihmiset tulivat Järvenpäästä asti tervehtimään Chalia. Kaupassa oli ihania hevostarvikkeita, joita ostimme tuliaisiksi kotiin. Suosittelemme pistäytymistä tässä kaupassa.

Ensimmäisen joulupukin tapasimme tänä vuonna Puutarhaliike Reiman OY:ssä.  Chali esitti innokkaasti temppuja ison porkkanalahjasäkin toivossa. Mutta porkkanoita tämä herra saa muutenkin ihan tarpeeksi. Tälläkään kerralla sää ei suosinut meitä vaan räntää tuli taivaan täydeltä. Onneksi kaikista pidettiin hyvää huolta, kun tarjolla oli lämmintä glögiä ja pipareita ja Chali sai toki porkkanaa tempuistaan. Tosin yritti se sitkeästi ottaa osansa porkkanoista ihan omatoimisesti, kun tilaisuus tarjoutui. Täältä mukaan tarttui ruusu vietäväksi omistajalle.

Viimeinen kohteemme oli joulu tapahtuma Kirkkonummen torilla Lucian päivänä. Tori oli täynnä väkeä ja Chalin piirittikin suuri joukko ihmisiä. Jälleen tuli valtava määrä rapsutuksia ja silityksiä, vaikka ilma olikin kohtuullisen kylmä. Se ei kuitenkaan haitannut Chalin halua esittää temppuja ja viihdyttää yleisöä.

Näin Chali matkustaa

Chali Porvoossa Kaluste Alm

Chali Prismassa, kuvasa myös Suvi-Maria (Suppe) ja Kaisa 

 

     

Chali Hevosmeren 1-vuotis synttäreillä



Chalin uusi tonttulakki

Chali Puutarhaliike Reiman OY:ssä