rehndahl: Muussan tarina

Muussa oli ensimmäinen lahja uuden kotieläinpihan perustamisen kunniaksi (silloin vielä Rauhanlaakso, nykyinen Rehndahl), omistajan läheiseltä ystävältä. Sillä pitäähän jokaisella eläinpihalla yksi lehmä olla.

Tässä on Muussan tarina:

Nuoruutensa se sai elää villinä ja vapaana hevosten kanssa, aina parivuotiaaksi. Muussa keksi laajentaa reviiriään naapurin kukkapenkille reilun kilometrin päähän, jossa oli kiva märehtiä herkullisia kukkia. Lehmän nähdessään järkyttynyt naapuri harkitsi jo valkotakkisten soittamista paikalle. Mutta asiaa hetken pohdittuaan kahvikupposen ääressä ja silmiään hierottuaan totesi, että taitaa siellä pihalla oikeasti lehmä olla. Jos se vaikka olisi naapurilta karannut? Niinhän se tietenkin oli. Muussa teki tästä itselleen rutiinin ja poikkesi naapurilla kyläilemässä aika ajoin. Tätä se saikin harrastaa jonkun aikaa. Kun Muussa oli kadonnut, tiedettiin jo soittaa naapurille, josko olisi lehmää näkynyt? Tähän mennessä naapuri tunsi Muussan ja sen rutiinit ja sanoikin, että eiköhän se puolen tunnin päästä jolkuttele jo kotiin ja näin tapahtui.

Ongelmaksi nämä karkaamiset muodostuivat, kun vierailijat halusivat tervehtiä Muussaa ja oli tiedossa, ettei tämä neito ole tulossa kotiin vielä pariin tuntiin. Silloin sitä piti lähteä hakemaan. Mutta eipä se niin helpolla löytynytkään. Sitä etsittiin joka paikasta, sitä huudeltiin kotiin, mutta mistään sitä ei vain löytynyt. Alettiin jo epäillä, että joku on varastanut sen ja laittanut lihoiksi autonperään. Eihän iso lehmä voi noin vain kadota? Epätoivoiset etsijät palasivat kotiin ja mietittiin, että pitäisi varmaan poliiseille ilmoitella tilanteesta. Mutta kuinka ollakaan, Muussapa oli makaamassa omistajan kotirappusilla, kuin taivaasta pudonneena ja sieltä kuului kyllästynyt: ”Mmmmööö, Missä olet ollut?” Näin se pääsi onnellisesti kotiin, mutta siihen reissuun loppuivat Muussan seikkailut vapaana.

Täytyihän lehmälle toki keksiä muuta tekemistä, ja näin Muussa sai keskittyä ponina olemiseen. Se oli mukana estetunneilla ja kärryajeluja se rakasti yli kaiken. Maatilapuodillakin käytiin monet kerrat ostoksilla ja siinä oli Hilantiellä ihmisillä ihmettelemistä, kun oli niin erikoinen kulkuneuvo liikenteessä.

Kerran eräs heppatytöistämme oli kouluttamassa Muussaa ja sotkeutui jotenkin naruihin, sillä seurauksella että kaatui ja solisluu pamahti poikki. Siinä olikin Jorvissa selittämistä, miten haaveri oli sattunut lehmän kanssa temmeltäessä ja taisi siinä olla naurussa pidättelemistä.

Naamiaisissa Muussa oli ehdoton suosikki, se oli Lucia-neitona, joulupukkina tai ihan vain tätinä ja aina se oli kaikista valovoimaisin.

Muussa eli nuoruutensa hevosten ja aasien kanssa, luuli olevansa itsekin sellainen. Sitten tuli mahdollisuus saada Skottilaisia ylämaan nuorikoita lainaksi. Ajateltiin, että ehkä Muussa sittenkin halusi olla lehmä. Niinpä nämä pojat tulivat ja olivat tilallamme vuoden päivät. Muussa hyväksyi nämä uudet tulokkaat, mutta pojat viihtyivät paremmin keskenään ja jättivät sen yksin kotiin, tehdessään kahdestaan karkumatkoja. Muussan suosikki ajanviete oli edelleenkin tyttöjen ja ponien kanssa seurustelu, ja niinpä pojat saivat lähteä takaisin synnyinseuduilleen. Niistä Muussa ei saanut kaveria. Seuraavaksi ajateltiin, josko skottilainen neiti olisi parempi vaihtoehto. Niin tuli Fanny, vasikka jonka Muussa otti heti hoiviinsa. Sellaista rakkautta ja hoivaamista kukaan ei voinut tajuta. Muussa oli maailman onnellisin, se oli saanut ”oman” vasikan hoidettavakseen. Tästä alkoi niiden 11-vuotinen yhteinen taival. Suhde oli hyvässä tasapainossa, Muussa oli antava osapuoli ja Fanny otti täydestä sydämestä rakkautta vastaan. Vielä viimekesänä nämä neidit päättivät vielä kerran olla villejä ja vapaita, tehden pienen karkumatkan yhdessä, tällä kertaa tosin oman pihan alueella.

Eläinlääkäriltä kyseltiin, mitkä ovat lehmän vanhuuden merkkejä, johon eläinlääkäri sanoi, että ”Täytyy kyllä Intiaan soittaa”. Sen koommin ei eläinlääkärin kanssa tarvinnut asioida. Muussa alkoi kuitenkin olla jo vanha ja olisi täyttänyt 16-vuotta keväällä. Se on kunnioitettava ikä lehmälle!

Muussa siis siirtyi vihreimmille laitumille 13.1.2011 rakkaidensa ympäröimänä. Myös Fanny oli eronhetkellä tiiviisti paikalla, hyvästellen äitipuolensa pienellä ”Mmmööö” äännähdyksellä. Se on niitä harvoja kertoja jolloin Fanny on sanonut mitään. Kaikkina näinä vuosina Muussa oli se joka piti meteliä ja huolehti, että ruokaa ja vettä on tarpeeksi.

Kevään tullessa Rehndahlissa katsotaan saadaanko Fannylle uusi kaveri ja millainen siitä tulee, sillä kaksin aina kaunihimpi.

Persoonallinen Muussa oli rakastettu persoona ja säilyy meidän sydämissämme ja muistoissamme.

Uuden vuoden aikoihin myös tilamme vanha minipossu Aktia nukkui pois ja sen tarina kerrotaan piakkoin.